Mauser C96 on kuuluisan saksalaisen Mauserin asetehtaan kädenjälkeä. Aseen suunnitteluun osallistuivat Paul Mauserin lisäksi, asemestari Gaiser, Fidel, Josef ja Friedrich Freedle, joista kolmen jälkimmäisen roolin mainitaan olleen keskeinen aseen suunnittelussa. C96 on lyhenne nimityksestä Construction 1896.
1890-luvulla useat asesuunnittelijat ja asetehtaan suunnittelivat omia itselataavia pistoolimalleja. Suunnittelijat toivoivat että nämä pistoolit syrjäyttäisivät asemarkkinoilla revolverit. Mauserin asetehtaan ensimmäinen prototyyppipistooli ja C96 esiaste syntyi 15.3.1895. Onnistuneen koeammunnan jälkeen aseen rakenne patentoitiin. Patenttihakemusten jälkeen asetehdas keskittyi aseen rakenteen viimeistelyyn. Aseessa kokeiltiin erilaisia makasiinin patruunamääriä ja aluksi asetta sai 6, 10 tai 20 patruunan makasiinilla. C96:n valmistaminen oli verrattain vaikeaa ja rakenne monimutkainen. Aseen käyttöohjevihkosessa kehutaan valmistuksessa käytetettävän seitsemää erilaista teräslaatua. Kuitenkin tehdas saattoi aseen käyttövarmuuden lisäksi ylpeillä myös eräällä seikalla: ainoa ruuvi koko aseessa piti paikoillaan kahvalevyjä. Tämä ei ollut mitenkään itsestäänselvyys varhaisissa itselataavissa pistooleissa.
Yksi asia on erotti Mauserin asetehtaan muista kilpailijoistaan: se oli ensimmäinen todella onnistunut ja luotettava tehokasta patruunaa käyttävä lyhytrekyyliperiaatteella toimiva pistooli.
Varsinainen massatuotanto saatiin vakiintumaan keväällä 1897. Aseeseen tehtiin sen 43 valmistusvuoden aikana enemmän tai vähemmän tärkeitä muutoksia, mutta aseen perusrakenne säilyi samanlaisena kaikki nämä vuodet. Tuolloin aseiden sarjanumerointi alkoi luvusta 360. Myöhemmistä sarjanumeroista ei kuitenkaan voi kuitenkaan päätellä suoraan pistoolin tuotantomääriä, sillä sarjanumerointi ei ollut täysin järjestelmällinen. Toisinaan sarjanumeroinnista saatettiin ”hypätä yli” useampi tuhat sarjanumeroa ja numeroida myöhemmin valmistuneita aseita aiemmin käyttämättä jääneillä sarjanumeroilla (joskus näin ei kuitenkaan tehty). Lisäksi eri maiden armeijoiden tilauksiin kuuluvat aseet numeroitiin yleensä juoksevalla numeroinnilla, joka alkoi tavallisesti numerosta yksi.
Alkuvuodesta 1902 pistooleita oli myyty noin 33 000 kappaletta, joista 7 000 oli toimitettu eri armeijoille. Tuolloin tehtaan varastoissa oli noin 7 000 asetta. Mauserin tehtaan suuret varastot aiheuttavat sekaannusta vielä tänäkin päivänä. Aseeseen tehtiin tuotannon aikana lukuisia muutoksia. Tästä johtuen kaksi samaan aikaan tehtaalta pistoolin tilannutta asiakasta saattoi saada hieman toisistaan poikkeavat pistoolit. Toinen saattoi saada päivitetyn version suoraan vasta valmistuneesta tuotantoerästä, kun toinen taas sai varastosta vanhemman mallin aseen. Mauserin tehtaan näkökulmasta asialla ei ollut merkitystä.
Lienee syytä mainita että suurin osa Mauser C96 pistooleista valmistettiin kaliiperissa 7,63×25. Vasta ensimmäisen maailmansodan aikana pistoolia ryhdyttiin valmistamaan kaliiperissa 9×19. C96 oli myös myöhemmin saatavilla myös kaliiperissa 9 mm × 25 Mauser ”Export”, mutta tämä kaliiperi koskaan tullut yhtä suosituksi kuin 7,63 Mauser.
Seuraava lista ei ole kaiken kattava, vaan lähinnä suuntaa antava.
| Aika | Sarjanumeroväli | Huomioita |
| 3.1895-8.1895 | 0 – (~)90 | Prototyyppejä ja mallikappaleita |
| 9.1896-4.1897 | ~90-360 | Tuotannon aloittamiseen liittyviä aseita |
| 4.1896-1899 | ~360-14999 | Ensimmäinen sarjatuotantomalli (kartiohanalla) |
| 1.1899-1899 | 1-5000 | Italian laivaston tilaus (reikähanalla) |
| 1899-1902 | ~20000-35000 | Toinen tuotantomalli |
| 1902-1905 | ~35000-50000 | Kolmas tuotantomalli |
| 1905-1910 | ~60000-90000 | Neljäs tuotantomalli |
| 1910-1912 | ~90000-130000 | Piipussa kuusi rihlapalkkia sarjanumerovälillä 90000-120000 |
| 1912-1918 | ~130000-300000 | Uusi varmistin eli Neue Sicherung (NS) sarjanumero 280 000 tietämiltä lähtien |
| 1-150000 | Saksan armeijan tilaus kaliiperissa 9×19 | |
| 1922-1930 | ~300000-700000 (tai 800000 | Tuotanto jatkui 1922 |
| 1930-1939 | ~800000-960000 | |
| 1931-1938 | 1-100000 | M 712 Schnellfeuer |
Pistoolin markkinointi ja näyteaseet
Mauserin tehdas ei tyytynyt pitämään kynttiläänsä vakan alla, vaan uutta pistoolimallia markkinoitiin ympäri maailmaa. Eräs markkinoinnin muoto oli lähettää näyteaseita erilaisille arvohenkilöille. Näillä lahjoilla toivottiin olevan vaikusta valtiollisiin tilauksiin. Näyte- ja lahja-aseet olivat usein taidokkaasti kaiverrettuja. Oman pistoolinsa saivat muun muassa Saksan keisari Wilhelm II, Etiopian keisari Menelik II sekä Preussin prinssi Heinrich. Osa näistä lahjoista saattoikin kantaa hedelmää, sillä esimerkiksi Menelik II tilasikin kivääreitä sekä pistooleita Mauserin tehtaalta.
Mielenkiintoinen episodi C96:n historiasta liittyy Saksan keisariin, joka halusi henkilökohtaisesti suorittaa koeammunnan Mauserin uudella pistoolilla. Vilhelm II oli hallitsijana erittäin kiinnostunut sotilasasioista sekä metsästyksestä, joten aseet olivat hänelle sydäntä lähellä. Keisarilla oli kuitenkin erikoinen vamma: vaikean synnytyksen aiheuttama olkahermopunosvaurio jätti hänen vasemman kätensä 15 cm oikeaa kättä lyhyemmäksi ja heikommaksi. Tämän takia hänen oli vaikea käsitellä tavallisia kivääreitä ja haulikoita.
Keisari ampui pistoolilla elokuussa 1897. Karbiiniperällä varustettu C96 oli erinomainen ase Vilhelmille: hän ampui 25 laukausta 300 metrin etäisyydeltä, joista jokainen osui. C96 teki selvästi keisariin vaikutuksen ja tämä kysyi Paul Mauserilta, olisiko samanlaista toimintaperiaatetta mahdollista käyttää sotilaskiväärissä. Mauser vastasi sen olevan mahdotonta, mutta kertoi työskentelevänsä itselataavan kiväärin kehittämisen parissa. Keisari kysyi Mauserilta, kauanko tällaisen kiväärin kehitys veisi. Mauser vastasi työn vievän noin viisi vuotta. Tämä arvio kuitenkin osoittautui myöhemmin varsin optimistiseksi, sillä sotilaskäyttöön sopivia itselataavia kivääreitä valmistettiin laajassa mittakaavassa vasta 1930-luvulla. Keisarin koeampumaan pistooliin kaiverrettiin muistokirjoitus ja sitä säilytettiin Mauserin tehtaan kokoelmissa. Myöhemmin Vilhelm II sai oman kauniisti kaiverretun C96:n lahjaksi Paul Mauserilta.
Asetta markkinoitiin Saksan sisällä myös eri osavaltioiden ja kaupunkien poliiseille. Eräs mielenkiintoinen episodi sattui Stuttgardin kaupungissa, joka päätti markkinoinnista huolimatta hankkia malliltaan vanhan, mutta edullisen revolverin. Paul Mauser kuitenkin puuttui asiaan ja kirjoitti kaupungin päättäjille kirjeen, jossa hän kertoi uuden pistoolimallinsa eduista. Mauser perusteli uuden pistoolimallin etuja monin eri tavoin. Hän muun muassa mainitsi, että jokainen nuori mies voi hankkia revolverin, siispä poliisit tulisi ehdottomasti aseistaa ylivertaisilla pistooleilla. Hän myös muistutti, että revolvereiden halpa hinta ja rakenteen kyseenalainen kestävyys johtaisivat siihen, että korjauskustannukset tulisivat pitkällä aikavälillä ylittämään hankintahinnassa säästetyn summan. Mauser myös painotti 9mm Export patruunan olevan ylivertainen pysäytysteholtaan. Myös väkijoukkojen hallintaan uusi pistooli olisi erinomainen: muutaman polisin iskuryhmä voisi tulivoimansa turvin päihittää itseään satakertaisesti suuremman joukon. Uudenaikaisin pistoolein aseistettu poliisilaitos voisi ratkaista vaativatkin tilanteet itse, tarvitsematta turvautua armeijan apuun järjestyksen ylläpidossa, kuten tuolloin oli toisinaan tapana. Lisäksi peräkotelolla varustettu pistooli yhdistäisi pistoolin ja kiväärin parhaat ominaisuudet.
Paul Mauser kehui pistoolinsa tarkkuutta kaliiperissa 9mm Export. Osumien hän kertoi olevan halkaisijaltaan seuraavan kokoisten ympyröiden sisällä:
100m etäisyydeltä: 21cm
200m etäisyydeltä: 107cm
300m etäisyydeltä: 145cm
Ei ole tiedossa, miten tämä kirje vaikutti kaupungin johtomiesten päätökseen.
Käyttöohjekirjat olivat samalla myös markkinointimateriaalia. Niissä kehuttiin estoitta Mauserin pistoolin edistyksellisyyttä, loistavia ominaisuuksia ja patruunan tehoa. Ohjekirjaan liitettiin myös käyttäjien kehuja aseelle sekä kerrottiin paljonko pistooleita oli jo myyty.
Ensimmäiset kokeet Sveitsissä
Mauserin asetehtaalle vaikuttaa olleen tärkeää yrittää saada ”ansioluetteloonsa” kauppoja eri valtioiden asevoimille. Lupaavalta vaikutti Sveitsi, minne tehdas yritti kaupata pistooleja jo alkuvuodesta 1897. Kaupan onnistumista pidettiin selvästi hyvin tärkeänä, sillä Paul Mauser tai hänen veljenpoikansa Paul Mauser II toi näyteaseen Berniin henkilökohtaisesti. Kesällä vuonna 1897 järjestettiinkin kokeet, joissa tarkkailijoina toimivat tuolloin alan huippuasiantuntijat. Tuohon kokeeseen osallistui ainakin kolme C96 pistoolia, 6, 10 ja 20 patruunan makasiineilla. Samaan kokeeseen osallistuivat myös Borchardtin, Bergmannin ja Mannlicherin suunnittelemat itselataavat pistoolit. Ainoastaan Mauser C96 sekä Borchardt C93 otettiin mukaan kokeiden toiseen vaiheeseen.
Kokeen toisen vaiheen loputtua asiantuntijat totesivat raportissaan, että kumpaakaan pistoolimallia ei sellaisenaan voinut suositella sotilaskäyttöön. Toisaalta kaukonäköisesti itselataavaa pistoolia pidettiin tulevaisuuden sotilasaseena, kunhan niiden ominaisuudet ensin saataisiin toivotulle tasolle.
Raportti sisältää lukuisia mielenkiintoisia huomioita, joihin moni tämän päivän lukija voinee yhtyä. Aseen suuri koko ja paino saivat moitteita. Eräs testaaja piti pistoolin rekyyliä epämiellyttävänä ja piti sitä siksi sopimattomana urheiluammuntaan. Testaajat ilmaisivat myös huolensa aseen monimutkaisen rakenteen aiheuttamasta huoltopurkamisen vaikeudesta. Heidän mukaansa tavallinen sotilas ei osaisi purkaa pistoolia. Lisäksi karabiinimaisen pistoolin kookasta rakennetta pidettiin paremmin sopivana ampumaurheiluun, kuin sotilaskäyttöön. Kuitenkin Mauserin pistoolia pidettiin testatuista pistooleista parhaana.
Kokeet Yhdysvalloissa vuonna 1900
Sveitsi ei ollut ainoa maa, jonka armeija oli kiinnostunut korvaamaan vanhat revolverit uudenaikaisilla pistooleilla. Yhdysvaltain asevoimat testasi Mauserin pistoolia vuonna 1900. Toimikunnan laatima raportti kertoo paljon aseen ominaisuuksista.
Kokeissa todettiin, että C96 toimi myös hiekkaisena luotettavasti ja lisäksi sitä kehuttiin revolveria tarkemmaksi. Purkamiseen mitattiin aikaa kuluvan 4 minuuttia ja 55 sekuntia. Vastaavasti kasaaminen vei 9 minuuttia ja 10 sekuntia. Vertailun vuoksi esimerkiksi Glock 17 -pistoolin purkamiseen ja kasaamiseen kuluu aikaa pelkän alkeiskoulutuksen saaneelta joitain kymmeniä sekunteja.
Lisäksi rakennetta pidettiin yleisesti ottaen luotettavana ja kestävänä. Myös valmistuslaatua kiitettiin. Sen sijaan taas kerran pistoolin suuri koko ja käsittelyn hankaluus aiheuttivat moitteita. Myös 7.63×25 patruunan luodin kokoa pidettiin pienenä ja painoa erittäin kevyenä. Valmistuksen tapahtuminen kokonaan Yhdysvaltain ulkopuolella ja korkea hinta ei myöskään miellyttänyt asiantuntijoita. Lisäksi kiväärikarbiinin korvaamista pistoolikarbiinilla ei pidetty tarpeellisena, vaan C96:n katsottiin soveltuvan lähinnä lyhyille etäisyyksille. Näistä syistä toimikunta ei suositellut tätä pistoolia armeijan uudeksi sotilaspistooliksi. Yhdysvaltain armeijan ensimmäiseksi itselataavaksi sotilaspistooliksi valittiin Colt 1911 vuonna 1911.
Eri versiot vuosina 1896-1939
Pistooliin tehtiin sen tuotannon aikana lukuisia muutoksia, joista tärkeimmät olen pyrkinyt esittelemään tässä artikkelissa.
Vuodet 1897-1899
Sarjanumerointi alkoi numerosta 1. Pistoolit olivat numeroon 49 saakka varustettu kiinteällä takatähtäimellä. Sarjanumerosta 50 lähtien takatähtäin oli säädettävä tangettitähtäin. Rakenteessa havaittiin kuitenkin pian heikkouksia, sillä piipun ja lukituskappaleen jäykkäyhteyteen lukitseva yksi sulkuolka ei ollut riittävän kestävä. Noin sarjanumeron 110 tietämillä lisättiin toinen sulkuolka.
Pistoolia sai tuolloin myös 6 patruunan makasiinilla. Kyseessä oli yritys vähentää aseen painoa, nimenomaan sotilasmarkkinoita silmällä pitäen, sillä aseen paino oli jo tuolloin yksi kriittisistä tekijöistä uutta palveluspistoolia valittaessa. 6 patruunan kapasiteetti tarjosi ainakin vaihtoehdon revolverille, patruunakapasiteetin ollessa sama.
Taulukko kuuden patruunan makasiinilla varustettujen pistooleiden myynnistä vuosina 1897-1913
| Vuosi | Kappalemäärä |
| 1897 | 62 |
| 1898 | 234 |
| 1899 | |
| 1900 | 125 |
| 1901 | 175 |
| 1902 | 247 |
| 1903 | 78 |
| 1904 | 311 |
| 1905 | 357 |
| 1906 | 5 |
| 1907 | 12 |
| 1908 | 8 |
| 1909 | 23 |
| 1910 | 20 |
| 1911 | 18 |
| 1912 | 77 |
| 1913 | 51 |
| Yhteensä | 1884 kappaletta |
20 patruunan makasiinilla varustettu ase jäi vieläkin harvinaisemmaksi. Sitä varten suunniteltiin oma peräkotelo, jotta suuri makasiini mahtuisi koteloon. Tämän pistoolin tuotanto päättyi myöhemmin, mutta yhtään tällaista asetta ei saatu myytyä kaupallisesti vuoden 1907 jälkeen. Suurin osa näistä pistooleista ilmeisesti sijoittuu sarjanumeroiltaan seuraaville väleille: 740-760 sekä 8300-8450. Myös muutamia yksilöi kuului ensimmäisen 90 pistoolin valmistussarjaan. Syy kehnolle menekille on melko ilmeinen. Jo valmiiksi etupainoinen pistooli ei muuttunut helpommin käsiteltäväksi tai kannettavaksi suuremman makasiinin myötä. Lopullisesti tämä erikoisuus poistui Mauserin valikoimasta vuonna 1911.
| Vuosi | Lukumäärä |
| 1897 | 23 |
| 1898 | 33 |
| 1899 | 82 |
| 1900 | 16 |
| 1901 | 17 |
| 1902 | 6 |
| 1903 | |
| 1904 | 3 |
| 1905 | 2 |
| 1906 | 4 |
| 1907 | 1 |
| Yhteensä | 188 |
Pistooleita valmistui lähteiden perusteella tuona aikana 19 632 kappaletta. Näistä 5 000 kappaletta toimitettiin Italian laivastolle.
Vuodet 1899-1902
Huomattavimmat muutokset näinä vuosina koskivat rungon sivuja, jotka nyt koneistettiin tasaisiksi. Lisäksi kartion muotoisesta hanasta tasareunaiseen hanaan, jonka keskellä on varsin suuri reikä. Hanan mallin muutoksen takana oli Italian laivasto, joka kokeiden jälkeen piti kartiohanaa muodoltaan huonona, sillä pieni hana oli hankala virittää eikä tarjonnut ampujan sormelle hyvää otetta. Kaupan onnistuminen asevoimien kanssa oli Mauserin tehtaalle myynnin ja markkinoinnin kannalta tärkeää, joten muutos toteutettiin tilaajan toiveiden mukaisesti.
Myös varmistimen toimintaa muutettiin vuonna 1902. Ennen muutosta ase varmistettiin vetämällä varmistinta alaspäin, mutta vuonna 1902 toiminta muutettiin päinvastaiseksi. Samana vuonna myös iskupiikin muotoa muutettiin noin sarjanumeron 20 800 tienoilla. Uusissa iskupiikeissä oli pieni uloke, jolla iskupiikki kiinnittyi paikalleen. Muutoksen tarkoitus oli todennäköisesti taas yksinkertaistaa tuotantoa. Sarjanumeron 35 000 tietämillä iskupiikkiä muutettiin taas. Tällä kertaa siihen lisättiin toinen ulkoke, jotta toisen ulokkeen murtuessa iskupiikki ei irtoaisi aseesta.
Pistoolit kaliiperissa 9mm Export
Kaliiperivalikoimaan lisättiin 9mm Export vuonna 1900. Kaliiperin oli tarkoitus olla ominaisuuksiltaan parempi kuin muut kilpailevat kaliiperit. Esimerkiksi kaliiperia 9×19 pidettiin myöhemmin sen yleistyttyä läpäisyltään liian tehokkaana poliisikäyttöön. Pelättiin sinänsä aiheellisesti, että patruunan liian suuri läpäisy aiheuttaisi vahinkoja sivullisille. Uudella patruunalla toivottiin saatavan etua tärkeimpään kilpailijaan eli Parabellum-pistooliin nähden.
Ensimmäisten tämän kaliiperisten pistoolien sarjanumerot ovat numeron 28000 tietämille. Valmistussarjat sijoittuvat ainakin seuraaville sarjanumeroväleille: 78000, 88000-90000 ja 176000-180000. Numerovälillä 88000-90000 sarjanumeroon on liitetty kirjain a.
Tämä nykyisin hyvin harvinainen kaliiperi ei koskaan yleistynyt Mauserin tehtaan toivomalla tavalla. Voimakkaan patruunan tuottamaa rekyyliä luonnehdittiin epämielyttävän voimakkaaksi. Toisaalta esimerkiksi suurristanmetsästäjä Walter Dalrymple Maitland Bell hankki C96:n tässä kaliiperissa ja kertoi pistoolinsa vaikuttavan pamahduksen pitäneen vihamieliset alkuasukkaat terveellisen välimatkan päässä.
Bolo-Mauser ennen ensimmäistä maailmansotaa
Toisin kuin yleensä luullaan, kahvalta sekä piipultaan lyhyempi C96 ei välttämättä ole ensimmäisen maailmansodan jälkeen valmistettu, vaan tällaisia pistooleita valmistettiin jo varhain. Nimityksen Bolo-Mauser nämä pistoolit saivat myöhemmin bolsevikkien suosiessa tätä pistoolimallia. Kuitenkin näitä pistooleita on havaittu valmistetun jo kauan ennen kuin kukaan oli kuullutkaan bolsevikeista. Ensimmäisten tällaisten pistoolien on havaittu olevan sarjanumeroltaan 29000 tietämillä. Näitä pistooleita on tuotettu myös sarjanumerovälillä 40000–55000. Myös näitä aseita sai kuuden tai kymmenen patruunan makasiineilla. Suurin osa tällaisista pistooleista kuitenkin valmistettiin vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kuten myöhemmin tulemme huomaamaan.
Vuodet 1905-1912
Pistoolin ulkomuotoa muutettiin taas. Muutos saattoi johtua myös esteettisistä syistä: painon väheneminen suhteessa ylimääräiseen koneistustyöhön täytyy olla jossain mitättömän ja täysin merkityksettömän välillä. Myös pistoolin hanaa pienennettiin. Vuonna 1905 myös hylsyn ulosvetäjän muotoa muutettiin.
Tänä ajanjaksona C96 oli saatavana tavanomaisen 7,63×25 lisäksi myös Mauserin asetehtaan uudessa kaliiperissa 9×25 Mauser. Pistoolin saattoi tilata molemmissa kaliipereissa, joko kuuden tai kymmenen patruunan makasiinilla, tilaajan toiveiden mukaan.
Persian armeijalle toimitettiin 1910 noin 1000 pistoolia. Näiden sarjanumero alkaa numeron 154000 tienoilta päättyen noin numeroon 155000. Näiden pistoolien rungon vasemmalle puolelle on kaiverrettu Persian vaakuna eli sapelia heiluttava leijona.
Myös piipun rihlausta muutettiin jossain sarjanumeroiden 90000 ja 100000 välillä. Aiempi 4 palkkinen rihlaus korvattiin uudella, 6 palkkisella rihlauksella. Muutos ei kuitenkaan tapahtunut kerralla, vaan vanhoja rihlauslaitteita käytettiin arviolta sarjanumeroon 120000 saakka. Tämän jälkeen kaikki piiput rihlattiin 6 palkkisiksi.
Vuodet 1912-1920
Ilmeisesti 6 patruunan makasiinilla varustettujen pistoolien menekki oli toivottua heikompaa ja asemallien määrää haluttiin supistaa. Myös säilyneet aseet vahvistavat tämän havainnon: kuuden patruunana makasiinilla varustettu pistooli on tänä päivänä paljon harvinaisempi kuin kymmenen patruunan.
Varmistimeen tehtiin taas muutos. Tärkein muutos vanhaan oli, ettei pistoolia voinut enää varmistaa hana vireessä, ellei hanaa vetänyt samalla hieman taaksepäin. Ilmeisesti Mauserin tehtaalla arvioitiin taistelussa käyttäjän voivan vahingossa ja huomaamattaan varmistaa aseen. Kirjoittajalle on epäselvää, oliko kyseessä todellinen ongelma, vaiko ainoastaan insinöörin työpöydällä syntynyt ajatus. Joka tapauksessa uuden varmistimen käyttö valmistuksessa alkoi noin sarjanumerosta 280000 alkaen. Uudella varmistimella varustettujen pistoolien hanaan tai aseen runkoon on lisätty NS-kirjainyhdistelmä, joka tulee sanoista Neue Sicherung eli uusi varmistin. On mahdollista että uudella varmistimella on yritetty korjata myöhemmin mainittu varmistinta kosekva turvallisuusongelma, vaikkakaan tässä ei onnistuttu kokonaan.
C96:n valmistus sai maailmansodan syttymisestä piristysruiskeen. Vuonna 1909 pistooleita oli tuotettu 12 000, kun taas vuonna 1915 tuotantomäärä oli noin 40 000 kappaletta. Pistoolia käytettiin hyvin monessa maassa, tosin usein upseerien yksityisinä hankintoina. Näistä maista mainittakoon Saksa, Venäjä, Turkki ja Itävalta-Unkari.
Kuten muissakin ensimmäiseen maailmansotaan osallistuneissa maissa, myös Saksassa huomattiin pistoolipulan olevan suuri ongelma. Saksan tavoin monissa armeijoissa upseereiden tuli itse ostaa omat pistoolinsa. Tämä luonnollisesti koski ainoastaan vakinaisessa palveluksessa olevia upseereita ja esimerkiksi reserviupseereilla ei ollut mitään velvoitetta hankkia itselleen omin varoin pistoolia. Yleinen liikekannallepano johti pistoolipulaan, sillä vain harvalla palvelukseen kutsutulla reserviläisellä oli oma sotilaspistooli. Pian Saksassa huomattiin, että armeijan palveluspistooli Parabellumin tuotanto ei alkuukaan riittänyt kattamaan pistoolitarvetta.
Pistoolipulan ollessa ilmeinen, tiedusteli Preussin sotaministeriö elokuussa 1914 Mauserin tehtaalta, paljonko tehtaalla oli C96 pistooleita varastossaan. Tehtaan vastattua sillä olevan varastossaan 10 000 pistoolia, osti ministeriö niitä heti 5 000 kappaletta. Usein näihin pistooleihin viitataan erityisesti Yhdysvalloissa ”preussilaisena tilauksena”, mutta aseita ei valmistettu nimenomaan Preussin sotaministeriön tilauksesta, vaan ne myytiin suoraan tehtaan varastoista.
Muutama päivä myöhemmin Württembergin osavaltio ilmoitti haluavansa ostaa 3 000 pistoolia. Yhteensä 10 159 kappaletta C96 pistooleita toimitettiin erilaisille saksalaisille sotilasorganisaatioille sodan ensimmäisten kuukausien aikana. Vasta myöhemmin Saksan asevoimat hankki keskitetysti C96 pistooleja.
Vuonna 1917 Saksan armeija päätti tilata 200 000 kappaletta C96 pistooleita. Sarjanumerointi aloitettiin numerosta 1. Yksi pistooli maksoi tuolloin 80 valtakunnanmarkkaa. Toimitukset alkoivat tammikuussa 1918. Toimitukset eivät kuitenkaan keskeytyneet sodan päättymiseen, vaan jatkuivat 1920-luvun alkuvuosiin, kuten myöhemmin voimme todeta, Versaillesin rauhansopimuksesta huolimatta. Tilaus ei kuitenkaan koskaan valmistunut kokonaan, vaan pistooleita tuotettiin noin 140 000 kappaletta.
Vasemmalla arviolta vuonna 1914 valmistettu C96. Oikealla ensimmäisen maailmansodan loppupuolella valmistettu pistooli. Huomaa ero koneistusjäljessä.
Koska erityisesti upseerit olivat ostaneet itselleen samanlaisia pistooleita, mutta kaliiperissa 7,63 Mauser, oli patruunoiden sekoittumisen riski olemassa. Tästä syystä kahvalevyihin kaiverrettiin suurikokoiset yhdeksiköt, jotka lisäksi maalattiin punaiseksi.
Sodan loppuun mennessä 7,63 kaliiperisten pistoolien sarjanumerot ylsivät luvun 300000 tienoille.
Sota tuo ilmi turvallisuusongelmia (Varoitus myös nykypäivän ampujalle!)
C96:n laajamittainen käyttö paljasti varmistimessa vakavan ongelman. Aseen varmistus on mahdollista poistaa vain puolittain: mikäli varmistinsalpaa ei paineta aivan alas asti tapahtuu seuraavaa: liipaisinta painaessaan ampuja tuntee laukaisuvastuksen ja liipaisimen ylitettyä laukaisukynnyksen hanan pitäisi iskeä iskupiikkiin ja aseen laueta, mutta mitään ei tapahdu. Kun ampuja tämän jälkeen painaa varmistinsalvan alas asti, ase laukeaa. Tämä vika johti useisiin kohtalokkaisiin onnettomuuksiin, mutta sitä ei ilmeisesti ainakaan sodan aikana saatu korjattua täydellisesti. Kirjoittaja itse on verrannut kaupallisen valmistussarjan pistoolia kaliiperissa 7.62×25 (sarjanumero 177164). Tässä pistoolissa vika todellakin esiintyy. Lienee syytä mainita, että ase on varustettu vanhalla varmistimella. Vastaavasti C96 kaliiperissa 9×19 toimii asianmukaisesti, eikä aiheuta vahingonlaukausta. Kuitenkin myös uudella varmistimella (merkitty aseeseen kirjaimilla N/S) varustetuilla pistooleilla on havaittiin jo sodan aikana samanlaisia turvallisuusongelmia. Ampujan onkin syytä olla varovainen ja tuntea pistoolinsa.
Varoitus patruunoista!
Kahvalevyt eivät ole täysin varma keino aseen kaliiperin tunnistamiseen, sillä kahvalevyt ovat voineet vaihtua. On jopa väitetty että Saksan armeijan pistoolitilauksen alkupään aseiden kahvalevyt olivat tavalliset, ilman yhdeksikköjä. Kirjoittaja ei ole voinut vahvistaa tai kumota tätä väitettä. Ampujan kannattaa joka tapauksessa olla varovainen, sillä 9×19 patruunan voi epähuomiossa ampua 7,63 kaliiperin aseesta. Lienee sanomattakin selvää, että tämä on ampujalle erittäin vaarallista, puhumattakaan aseen rikkoutumisen riskistä.
Jotkut huimapäät ovat myös ampuneet 7,63 kaliiperin patruunoille tarkoituilla pistooleilla 7,62 Tokarev patruunoita. Patruunat ovat hyvin lähellä toisiaan ja esimerkiksi TT-33:lla voi kyllä (omalla vastuulla) ampua 7,63 Mauser patruunaa. Sen sijaan C96 kaliiperissa 7,63 Mauser ei kestä 7,62 Tokarevin huomattavasti voimakkaampaa latausta. Tässä puuhassa voi rikkoutua sekä ase että ampuja. Parasta onkin joko ostaa suosiolla oikeanlaista patruunaa kaupasta tai ladata sellaista itse.
Myös 9×19 konepistoolinpatruunan (lue: lähtökohtaisesti kaikki vanha ja erityisesti sota-aikainen pistoolinpatruuna) ja nykyaikaisten verrattain kovaksi ladattujen patruunoiden ampuminen voi nopeasti rikkoa C96:n. Konepistoolinpatruunan lataus on huomattavan voimakas, eikä se sovellu käytännössä juuri millään vanhalla pistoolilla ammuttavaksi. Vaikka C96 ei ole erityisen heikko ase, saa senkin rikottua. Näistä pistooleista uusimmatkin ovat yli 80 vuotta vanhoja ja Suomessa näiden pistoolien keski-ikä on reilusti yli sata vuotta. Uusia ei enää valmisteta, joten omasta pistoolistaan kannattaa pitää huolta. Kirjoittaja suosittelee aliäänipatruunoiden tai itse ladattujen mietojen patruunoiden käyttöä.
Ennen ammuntaa tulisi myös vaihtaa palautinjousi (lukon sisällä oleva pitkähkö jousi) uuteen, sillä vanha on usein vanhuudenheikko. Liian heikolla palautinjousella ampuminen rasittaa pistoolia tarpeettomasti. Uusia jousia ja muitakin osia myy netissä esim. Waffen-ferkinghoff.
Vuodet 1920-1939
Versailesin rauhansopimus rajoitti vuodesta 1922 alkaen muun muassa pistoolien tuotantoa Saksassa. Esimerkiksi 9mm pistoolien valmistus kiellettiin kokonaan. Kun rauhansopimus astui voimaan vuonna 1922, pistooleiden valmistus kaliiperissa 9×19 ei suinkaan loppunut. Ainoa muutos tapahtui pistoolien merkinnöissä kirjanpitoon. C96 kaliiperissa 9×19 merkittiin myyntikirjanpitoon yksinkertaisesti mallimerkinnällä ”Pistooli 7,63”. Tämä loi vaikutelman siitä, että jokainen myyty C96 oli kaliiperia 7.63×25, mutta tämä oli Mauserin tehtaan mielestä ainoastaan mallimerkintä, jolla ei ollut mitään tekemistä aseen kaliiperin kanssa. Ulkopuoliset tarkastajat tyytyivät Obendorfin tehtaalla yksikertaisesti tarkastamaan tehtaan myyntikirjanpidon, eikä heitä kiinnostanut tarkastaa itse aseita tai tehtaan tuotantokirjanpitoa, joista aseiden todellinen kaliiperi olisi tietysti heti selvinnyt.
Itse asiassa vuodesta 1919 lähtien C96 suosituin kaliiperi oli 9×19. Tämä on luonnollista, sillä tätä patruunaa oli sodan jälkeen saatavilla runsaasti ylijäämäpatruunoiden muodossa. Vuonna 1920 näitä aseita myytiin 14 301 kappaletta ja vuonna 1921 6 933 kappaletta. Myös viranomaiset ostivat yhä näitä pistooleja. Saksan sisäministeriö tilasi vuonna 1921 yhteensä 5 000 pistoolia kaliiperissa 9×19. Lisäksi poliisiorganisaatiot tilasivat uusia pistooleita, joista suurin osa kaliiperissa 9×19, mutta muutamia tilauksia tehtiin kaliiperissa 7.63×25. Jälleenmyyjille tiedotettiin asiasta ja kerrottiin, että heille lähetettyjen pistoolien uuden mallimerkinnän ainoa tarkoitus oli ”välttää kansainvälisiä ongelmia”. Mauserin tehdas jatkoi C96:n tuotantoa kaliiperissa 9×19, koko Versaillesin rauhansopimuksen voimassaoloajan.
Tehtaan muut liiketoimet kestivät päivänvaloa paremmin. Supistetun armeijan ja poliisinvoimien käyttöön tulevien pistoolien kunnostus työllisti tehdasta sodan jälkeen.
Sodan jälkeen monella eurooppalaisella armeijalla oli enemmän kuin tarpeeksi pistooleita ja muitakin aseita. Lisäksi aseen rakenne alkoi olla auttamatta vanhanaikainen. Oiva markkinarako löytyi kuitenkin kaukaa Kiinasta, jossa vallitsi väkivaltainen kaaos ja myöhemmin sisällissota. Kiinan tasavallan keskushallinnon romahdettua, erilaiset omia provinssejaan hallitsevat sotaherrat kävivät keskenään taistelua vallasta. Asekaupan este olivat kuitenkin sotilasaseiden viennin kieltävät sopimukset, jotka kielsivät sotilasaseiden, kuten kivääriem myymisen Kiinaan. Pistoolit jäivät kuitenkin tämän sopimuksen ulkopuolelle.
Mauser C96 kaliiperissa 7,63 ei rikkonut asevientikieltoa eikä Versailesin rauhansopimusta. Niinpä Mauser välitti runsaasti näitä pistooleita japanilaisille kauppahuoneille, jotka jälleenmyivät pistooleita Kiinaan. Kiinassa C96 osoittautui hyvin suosituksi pistooliksi ja saavutti pian erinomaisen maineen. Kilpailun kovetessa Mauser menetti kuitenkin markkina-asemaansa espanjalaisille kopioille, joita valmisti muun muassa asetehdas Astra. Astran eräs innovaatio oli sarjatulta ampuva C96:n kopio, Astra Model 904. Tämä asemalli sai myös Mauserin harkitsemaan sarjatulipistoolin mahdollisuuksia, kuten myöhemmin nähdään.
Vuonna 1930 varmistinta muutettiin jälleen. Tämä uusi varmistin mahdollisti hanan päästämisen vireestä turvallisesti. Vuonna 1932 tuotantoon otettiin uudenlainen sarjatuliversio, Modell 712 Schnellfeuer. Tällä aseella pyrittiin vastaamaan muun muassa Astran asetehtaan haasteeseen Kiinan markkinoilla. Tällä pistoolilla pystyi ampumaan sekä sarja- että kertatulta. Saatavissa oli 10 tai 20 patruunan irtolipas. Aseiden sarjanumerointi aloitettiin numerosta 1. Näitäkin aseita toimitettiin Kiinaan ja niitä ehdittiin valmistaa vuoteen 1938 mennessä noin 100 000 kappaletta.
Peräkotelot ja kotelot
Peräkotelot olivat Mauserin tehtaan valikoimassa alusta alkaen. Yleensä pistoolit toimitettiin puisen peräkotelon kanssa, johon oli tavallisesti merkitty aseen sarjanumeron kolme viimeistä numeroa. Eräiden väitteiden mukaan tästä peräkotelon numeroimisesta aseen mukaan olisi luovuttu M712 pistoolin kohdalla, mutta kirjoittaja ei ole voinut varmistaa tätä väitettä luotettavista lähteistä.
Kuva: Collection of Auckland Museum Tāmaki Paenga Hira, 1943.16, W0997, W1554
Pelkkä puinen peräkotelo ei itsessään sopinut vyöllä kannettavaksi, vaan kantamiseen tarvitaan nahkaiset valjaat, joihin kotelo kiinnitetään. Näitä valjaita on useaa eri mallia. Tavallisesti valjaat on jaettu keräilijöiden toimesta kahteen yleiskategoriaan: kevyisiin ja raskaisiin.
Kevyet valjaat tavallisesti kiinnittyvät peräkotelon saranapuolen kiinnityslenkkiin. Tavallisesti kevyet valjaat on tarkoitettu kannettavaksi olan yli menevän hihnan varassa. Huomaa että 9×19 kaliiperisten pistoolien peräkotelossa tätä lenkkiä ei ole, kuten ei myöskään Mauserin tehtaan logoa.
Raskaat valjaat on tarkitettu vyössä kannettavaksi ja valjaiden takana on kaksi vyölenkkiä. On kuitenkin tiettävästi valmistettu myös olkahihnassa kannettavaa mallia, ilman vyölenkkejä, kaupalliseen myyntiin. Nämä ovat kuitenkin harvinaisia. Lisäksi valjaissa on kiinnike puhdistuspuikolle sekä tasku makasiinin varajouselle. Usein tätä makasiinin varajousen taskun luullaan olevan patruunakampaa varten.
Valjaita ja koteloita oli kuitenkin hyvin monenlaisia ja kaikki eivät olleet ”virallisia”. Mauserin tehtaan yhteydessä toimi myös pieni nahkapaja, jossa ilmeisesti valmistettiin ainoastaan koteloiden sekä valjaiden mallikappaleet. Varsinainen massatuotanto ulkoistettiin todennäköisesti alihankkijoille. Nahkaisia koteloita valmistettiin monia erilaisia, mutta ainakin osa nykyisin tavatuista ovat todennäköisesti ”epävirallisia” ja eivätkä niiden mallit välttämättä ole lähtöisin Mauserin tehtaalta.
Peräkoteloiden suurin heikkous on niiden kömpelyys ja heikohko kestävyys. Puun paksuus jää väistämättä kestävyyden kannalta kriittisissä kohdissa melko ohueksi. Useissa koteloissa onkin halkeamia. Erityisen usein halkeamia syntyy pystysuunnassa kotelon yläosaan. Sen sijaan peräkotelo parantaa kiistatta aseen tarkkuutta.
Käyttö Suomessa
Mauser C96 oli Suomessa käytössä sekä kaliiperissa 7,63 että 9×19. Aseita hankittiin Suomeen jo ennen itsenäisyyttä itsenäisyysaktivistien toimesta kaupallisilta markkinoilta. Nämä aseet olivat kuitenkin yksityishenkilöiden hallussa ympäri maata ja niiden lukumäärä jäi merkityksettömän pieneksi. Vasta vuosina 1917-1918 pistooleita saatiin Suomeen Saksasta organisoidusti suurempia määriä.
Mauser-pistooleita kuljettivat Suomeen muun muassa S/S Equity, joka toi aselastin Suomeen kaksi eri kertaa. On kuitenkin heiman epäselvää paljonko näitä pistooleita saatiin Suomeen saakka, sillä aseiden määrä vaihtelee lähteittäin. Lisäksi toisella matkalla vain osa Equityn kuljettamista aseita saatiin maihin. Joka tapauksessa kyse lienee ollut sadoista, parhaimmillaan ehkä yli tuhannesta pistoolista.
Toinen merkittävä asekuljetus, joka sisälsi Mauser-pistooleita oli UC-57 matka Suomeen marraskuussa 1917. Tuolloin aseita toimitettiin 1 000 kappaletta. Myös jääkärit toivat mukanaan omia pistooleitaan Saksasta. Näiden pistoolien lukumäärää voi vain arvailla.
Ilmeisesti molempien alusten kuljettamat aselastit pitivät sisällään sekä 9×19 että 7,63 kaliiperin pistooleita. Asetyyppi saavutti käyttäjiensä suosion vapaussodassa ja erityisesti päällystön käytössä. Sodan jälkeen monet sotilaat veivät oman Mauserinsa kotiinsa ilman sen suurempia muodollisuuksia.
Vapaussodan jälkeen Mauser-pistooleita luovutettiin Suojeluskunnille, armeijan keskittyessä muihin asemalleihin. Toisen maailmansodan aikana C96 palveli pääosin kotijoukoissa, mutta niitä näkyy aikalaiskuvissa myös rintamajoukkojen aseistuksessa.
Vuonna 1940 C96 pistooleita kaliiperissa 7,63 oli kirjanpidossa 271 kappaletta ja kaliiperissa 9×19 yhteensä 343 kappaletta. Aseita kuitenkin kertyi lisää sodan jälkeen Suojeluskuntien lakkauttamisen jälkeen varikoihin joitain satoja lisää. Osa aseista ei tosin ollut enää toimintakuntoisia. Vuonna 1951 varastoissa oli 422 pistoolia kaliiperissa 7,63 ja 587 kappaletta kaliiperissa 9×19. Ainakin osa aseista leimattiin SA-leimalla sodan aikana tai sotien jälkeen. Tavallisesti leima löytyy aseen oikealta puolelta, mutta leimauksia löytyy myös muualta. PUOLUSTUSLAITOS-leima on harvinainen.
7,63 kaliiperisia aseita myytiin Interarmcolle 359 kappaletta vuonna 1960 ja 54 kappaletta Puolustusvoimien henkilökunnalle 1965-1971. Samaan aikaan 9×19 kaliiperin pistoolit välttyivät ulkomaille myymiseltä ja 637 kappaletta myytiin pääosin Puolustusvoimien henkilökunnalle vuosina 1965-1971.
On huomioitavaa että pistooleita huollettiin vielä sodan jälkeenkin. 9×19 kaliiperin pistoolien piipun vaihtamistakin kokeiltiin, koneistamalla uudelle piipulle kierteet runkoon. Tämä ratkaisu ei ilmeisesti kuitenkaan osoittautunut onnistuneeksi kestävyydeltään.
Suomessa valmistettiin myös nahkaisia ”raskaita” valjaita pistoolien peräkoteloita varten. Nämä suomalaiset valmisteet tunnistaa varmimmin kotimaisen valmistajan leimasta. Ei ole varmaa valmistettiinko näitä armeijan tilauksesta vai yksityisille markkinoille.
Kirjoittajan kokemuksia aseesta
Enimmäisen kerran pidellessä kannattaa unohtaa monet nykyaikaisen pistooliammunnan opit. Esimerkiksi ote mahdollisimman ylhäältä kahvasta pitää unohtaa heti alkuunsa. Tällä tavalla saa aikaiseksi ainoastaan verisen peukalonhangan, johon joko purkusalpa tai muu terävä kulma jätttää jälkensä. Parempi tapa on ottaa kahvasta kiinni paremminkin mahdollisimman alhaalta.
Ampuessa rekyylin todella tuntee. Piippu pyrkii nousemaan aivan eri tavalla kun tavallisissa nykyaikaisissa pistooleissa. Tämä kuitenkin kuuluu pelin henkeen ja johtuu aseen rakenteesta. Tähtäimet eivät myöskään ole erityisen hyvät: V:n muotoinen takatähtäimen lovi ja piipun päässä vastaavasti ylösalaisin käännetyn V:n muotoinen etutähtäin. Tähtäimet ovat ahtaat ja tämän muotoiset tähtäimet ovat muutenkin kirjoittajan inhokkeja. Toisaalta on muistettava että kyse on yli 120 vuotta sitten suunnitellusta pistoolista.
Laukaisu sen sijaan on melko hyvä, vaikka tuntuukin vaihtelevan jonkin verra eri aseyksilöiden välillä. Erityisesti 9×19 kaliiperin koeaseella ammuttaessa osumat tuntuvat 25 metristä ammuttaessa nousevan taulun yläosaan. Tämä johtunee takatähtäimen alkuasetuksesta 50 metrin etäisyydelle. Taulun keskiön alareunaan tähtääminen auttaa tähän ongelmaan.
Neuvoja ostajalle
Netissä myydään todella paljon ”tosi hyviä” aseita, jotka lähemmällä tarkastelulla paljastuvat lähes romuraudaksi. Tämän artikkelin kirjoittajalle on useamman kerran kaupiteltu asetta, jonka myyjän mukaan piippu ”kiiltää” tai on ”melko hyvä”. Kummankin näistä piippu oli sisältä tarkastettaessa kuin kuun kamara: rihloja ei ole meinannut ruostekuopilta erottaa.
Osalle myyjistä aseen kunto on hyvä, kun pinnassa on suurennuslasilla havaittavissa muisto sinistyksestä ja piipusta näkee läpi. Ostaja varokoon. Luottamus on hyvä, mutta valvonta paras, kerrotaan jo Leninin todenneen.
Ostajan kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat asiat:
Piipun kunto
Piippu voi olla syöpynyt tai käytöstä kulunut. Syövyttävänallisten patruunoiden ampuminen yhdistettynä huonoon puhdistukseen on voinut jättää jälkensä piippuun. Piipun laajentumat eivät myöskään ole aivan tavattomia. Ase on voitu laukaista esimerkiksi roskia, lunta tai jopa edellisen patruunan luoti yhä piipussa, jolloin piippuun tavallisesti syntyy sipulin muotoinen laajentuma. Tämän voi helposti todeta liuttamalla sormia pitkin piippua, jolloin mahdollisen pullistuman havaitsee helposti.
Numerotarkkuus
Kuten todettu, suurin osa pistoolin osista on sarjanumeroitu. Useista osista löytyy ainakin sarjanumeron kolme viimeistä numeroa. Aseen numerotarkkuus ei välttämättä vaikuta mitenkään aseen käyttökelpoisuuteen, mutta vaikuttaa aseen keräilyarvoon. Monien osien numerotarkkuuden voi todeta aseen ulkopuolelta, mutta esimerkiksi makasiinin pohjalevyn ja laukaisukoneiston numerotarkkuuden voi todeta purkamalla aseen.
Kunnon alkuperäisyys
Yli 100 vuotta vanhassa aseessa pitäisi näkyä käytön jälkiä. Erityisesti piippu ja rungon ulkonemat ovat kohtia, joissa sinityksen kuluminen normaalissa käytössä ensimmäisenä näkyy.
Uudelleen sinistys on myös mahdollista havaita, kunhan tietää mitä etsiä. Erityisen hyvä tuntomerkki on liipaisimen, lukonpysäyttimen, varmistimen ja takatähtäimen alkujaan kauniin kirkkaansinisen kiiltävä sinistys. Tämä sinistys kuluu kuitenkin nopeasti, mutta siitä pitäisi näkyä ainakin joitain jälkiä. Jos sinistys on kauttaaltaan tumman patamusta, on syytä epäillä uudelleen sinistystä. Uudelleen sinistys ei tietenkään haittaa käyttöä, mutta laskee keräilyarvoa.
Toiminta
Ase kannattaa mahdollisuuksien mukaan koeampua. Ampuessa kannattaa ottaa huomioon, että heikko palautinjousi aiheuttaa helposti häiriöitä, jotka ovat helposti poistettavissa jousi vaihtamalla. Yleensä heikko palautin jousi aiheuttaa sen, ettei aseen luisti jaksa viedä laukauksen jälkeen uutta patruunaa patruunapesään, vaan sulku jää hieman auki.
Lähteet
DiRisio Matthew: The Finnish Mosin-Nagant: Three Line Rifle to Ukko Pekka, Wet Dog Publications, Greensboro 2023
Ezell Edward C.: Handguns of the World: Military Revolvers and self-loaders from 1870 to 1945, Stackpole books, Harrisburg 1981
Palokangas Markku: Sotilaskäsiaseet Suomessa 1918-1988 osa III, Ulkomaiset aseet. Suomen asehistoriallisen seuran julkaisuja n:o1, Vammala 1991
Van Vlimmeren Gerben & Baudino Mauro: Paul Mauser His Life, Company, and Handgun Development 1838-1914.
Suomalainen asekeräily 