Nagant M/1895

Kaliiperi: 7.62mm Nagant (7,62 × 38R)

Suomalainen nimike: 762 REV NAGANT

Patruunakapasiteett: 7 patruunaa

Paino: 770 g

Luokitus Suomessa: revolveri, lippaallinen kertatuli

Nagant-revolveri on nimetty belgialaisen keksijänsä Leon Nagantin mukaan. Venäjän keisarillinen armeija otti aseen virallisesti käyttöönsä vuonna 1895.

Monista muista revolvereista poiketen, Nagantin rulla työntyy viritettäessä eteenpäin. Rulla painuu piippua vasten ja yhdessä koko rullan pituisen hylsyn kanssa muodostaa kaasusulun. Aseen sunnittelun lähtökohtana oli vähentää revolverin rullan ja piipun välistä purkaantuvien ruutikaasujen ”ohipuhallusta” ja ohjata ne työntämään luotia piipussa. On kyseenalaista, kuinka merkittävä tämä laskennallinen tehonlisäys lopulta on. Rakenteesta johtuen Nagant on yksi harvoista revolvereista, jotka voidaan tehokkaasti vaimentaa äänenvaimentimella. Rakenteensa ansiosta Nagant on aina ”oikein ajoitettu” eli piippu ja rulla ovat kohdakkain aseen lauetessa. Tavanomaisessa revolverissa ”ajoitus” voi osien kulumisen tai muun syyn takia muodostua ongelmaksi.

Nagant on muilta ratkaisuiltaan varsin vanhoillinen: aseen lataaminen ja hylsynpoisto tapahtuu aseen oikealta puolelta, latausportin kautta hylsynpoistopuikolla, joka on sijoitettu rullan akselin sisään. Seitsemän patruunan rullan täyttäminen ja erityisesti tyhjentäminen on parhaimmillaankin aikaavievää, kun jokainen hylsy pitää yksitellen poistaa rullasta. Toisin kuin esimerkiksi Colt Single Action Army:ssä, joka suunniteltiin kaksikymmentä vuotta aiemmin, Nagantin hylsynpoistopuikko ei ole jousitettu, vaan toimii täysin manuaalisesti.

Asetta valmistettiin alunperin kahta versiota: ns. upseerimallia ja miehistömallia. Upseerimallissa laukaisu voi tapahtua myös kaksitoimisesti, kun taas miehistömallissa aseen hana on viritettävä ennen laukaisua. Miehistömallisia aseita muutoskorjattiin neuvostoaikana kaksitoimisiksi ja myös väärentäjät ovat myöhemmin muuttaneet kaksitoimisia aseita yksitoimisiksi.

Nagant-revolvereja valmistettiin Venäjän keisarillista armeijaa varten aluksi Liegessä, Belgiassa 1895-1898. Vuodesta 1898 asetta valmisti Venäjällä Tulan asetehdas. Tuotanto keskeytettiin vasta vuonna 1933, kunnes 1941 ase jouduttiin ostamaan taas tuotantoon.

Etutähtäimen muoto vaihtelee valmistusajankohdan mukaan. Tsaarin ja varhaisen Neuvostovaltion ajan aseissa on yleensä puolipyöreä etujyvä, kun taas myöhemmissä malleissa jyvän takaosaan on tehty leikkaus.

Kuriositeettina mainittakoon, että eräissä pääosin ennen ensimmäistä maailmansotaa valmistetuissa aseissa on kahvan takaosassa leikkaus olkatukea varten. Nämä aseet ovat kuitenkin varsin harvinaisia, eikä yhtään tunnettua ja aidoksi todistettua esimerkkiä tällaisista olkatuista ei ole säilynyt edes museoissa tai aikalaisvalokuvana. Kyseessä lienee prototyyppiasteelle jäänyt pienimuotoinen kokeilu, joka on pian hylätty. Myyntiin tuleviin aidoksi väitettyihin olkatukiin kannattaa siis suhtautua hyvin kriittisesti.

Käyttö toisessa maailmansodassa ja Suomessa

Nagantin valmistus ehdittiin jo lopettaa TT-33:n tultua massatuotantoon. Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon kesällä 1941 muutti kuitenkin tilanteen ja kaikki mahdollinen asetuotanto tarvittiin joukkojen varustamiseksi. Nagantin valmistamiseen käytetyt koneet ja tietotaito olivat kuitenkin säilyneet, joten tuotanto alkoi pian uudestaan. Suuressa kiireessä aseiden valmistuslaatu ei vastannut enää rauhanajan tasoa, vaan viimeistely on karkeampaa.

Nagant-revolvereja jäi Puolustusvoimien haltuun jo vapaussodan aikana. Toisessa maailmansodassa aseita saatiin suurempia määriä Puolustusvoimien haltuun. Vuonna 1951 Puolustusvoimien kirjanpidossa oli 1 134 upseerimallista asetta ja 268 miehistömallista.

Monet aseet eivät päätyneet ikinä viralliseen kirjanpitoon, vaan sotilaat ottivat ne omaan käyttöönsä ja huomattavia määriä aseita vietiin rintamalta omin luvin sotasaaliina kotiin. Nämä aseet eivät tietenkään näy tilastoissa ja niiden määrää voi vain arvailla, mutta määrät lienevät tuhansia. Sotasaalisaseiden jatkokäyttöä haittasi erikoinen patruuna, jota ei Suomessa valmistettu. Aseita kuitenkin sijoitettiin sotilaspoliiseille ja asemakomennuskunnille. Sodan jälkeen aseet kerättiin varikoihin ja eikä aseelle järjestetty rauhanaikaista koulutusta. Aseet myytiin lopulta ulkomaille 1960, mutta tuonkin jälkeen hajakappaleita löytyi satunnaisesti Puolustusvoimien varikoista.

Erikoismallit

Aseesta valmistettiin myös kahvaltaan ja piipultaan tavanomaista lyhyempänä erikoisversiona 1920-luvulta alkaen. Ase oli tarkoitettu erityisesti sisäministeriön joukoille (mukaan lukien NKVD) ja muille viranomaisille, jotka syystä tai toisesta tarvitsivat pienmmän tai helpommin kätkettävän aseen. Nykyisin tällaiset aseet ovat harvinaisia ja keräilyllisesti arvokkaita.

Käytännön kokemuksia aseesta

Tehdaskuntoisena Nagantin tähtäimet ovat varsin vaatimattomat. Takatähtäin on vain koneistettu U:n muotoinen ura, mutta etutähtäin kiinnittyy piippuun lohenpyrstöliitoksella. Tähtäimet ovat ahtaat eivätkä sovellu nopeaan ammuntaan.

Laukaisu kaksitoimisesti ammuttaessa on todella raskas, pitkä ja tunnoton. Yksitoiminen laukaisu sen sijaan on ainoastaan raskas ja tunnoton. Kaksitoimisesta aseesta voi tehdä yksitoimisen poistamalla yhden laattajousen aseesta. A.A Jurjev kertoo 1960-luvulla suomeksi ilmestyneessä kirjassaan Urheiluammunta vinkkejä nagantin virittämiseksi kisakuntoon. Myös lisäämällä materiaalia aseen pääjousen sivulle on laukaisua mahdollista keventää.

Aseeseen on saatavalla Suomessa patruunoita hyvin rajallisesti ja hinnat ovat korkeat. Myöskään jälleenlatausvälineitä ei ole yleisesti saatavilla, sillä patruuna on jäänyt Venäjän ulkopuolella harvinaiseksi, vaikka itse aseita onkin myyty ylijäämänä muun muassa Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.