Ennen toista maailmansotaa brittiarmeijan suhtautuminen konepistooliin oli hyvin vanhoillinen. Birmingham Small Arms eli BSA oli tarjonnut jo 1920-luvulla Thompson konepistoolia brittiläisillä erityispiirteillä, mutta armeija ei ollut kiinnostunut ”gangsteriaseista”. Toisen maailmansodan alkaessa brittiarmeijalla ei ollut käytössään lainkaan konepistooleja.
Saksan hyökättyä Ranskaan 1940 ja vallatessa sen nopeasti britit tulivat huomaamaan salamasodan tehokkuuden. Britit ja ranskalaiset ajaettiin pian Atlantin rannoille. Joukkojen vetätyessä paljon aseita menetettiin. Samaan aikaan Saksan maihinnousu Britteinsaarille alkoi vaikuttaa vain ajan kysymykseltä.
Tämän seurauksena brittiarmeija yritti haalia aseita kaikkialta ja nyt myös konepistoolit kelpasivat. Sodasta sivussa pysytellyt Yhdysvallat oli luonteva kauppakumppani. Auto-Ordnance Company myi mielellään briteille Thompson-konepistooleja, mutta ei kyennyt alkuunkaan tyydyttämään suurta konepistoolitarvetta. Thompsonin lisenssituotantoa BSA:n tehtaalla valmisteltiin, mutta tämä ensimmäisen sukupolven konepistooli oli silti auttamattoman kallis ja hidas valmistaa. Myöhemmin Yhdysvaltojen liityttyä sotaan 1941 asetettiin oman armeijan tarpeet etusijalle ja aseiden vienti tyrehtyi.
Vuonna 1940 saatiin tuotantoon myös Lanchester konepistooli, joka oli saksalaisen MP-28:n kopio. Sekin edusti ensimmäisen sukupolven konepistoolisuunnittelua ja hidas sekä kallis valmistaa, eikä kelvannut ratkaisuksi asepulaan.
Brittiarmeija huomasi tarvitsevansa kotimaassa valmistettavan, edullisen konepistoolin. Oman konepistoolin suunnittelutyö oli aloitettu elokuussa 1940. Aseen suunnittelivat Majuri R. V. Shepherd sekä asesuunnittelija H. J. Turpin. Tammikuussa 1941 uuden konepistoolin koeammunnat alkoivat. Samana keväänä alkoi myös aseen sarjatuotanto. Konepistoolin nimeksi tuli Machine carbine N.O.T.40/1. Vähemmän yllättäen nimihirviö ei vakiintunut arkikäyttöön. Sen sijaan ase tunnettiin yleisesti Steninä. Mistä nimitys Sten sitten tulee? Asiasta on väitelty paljon, mutta mielipiteitä asiasta on kaksi: Sten tulee joko sanoista Shepherd, Turpin ja ENfield tai Shepherd, Turpin ja ENgland. Kirjoittajan mielestä jälkimmäinen selitys on uskottavampi, mutta viralliset asiakirjat eivät vahvista tai kumoa kumpaakaan väitettä.
Suunnittelutyössä pyrittiin äärimmäiseen yksinkertaisuuteen. Ainoastaan piippu, lukko ja muutamat muut osat vaativat koneistamista sekä tarkkuustyötä. Omaa lipasta Steniin ei ryhdytty suunnittelmaan, vaan saksalaisen MP-konepistoolin 32 patruunan lipas sai kelvata. Lippaiden suunnitteleminen onkin usein yllättävän haastavaa ja aikaa vievää, joten olemassaolevan lippaan kopiointi helpotti urakkaa.
Lopputuloksena oli yksinkertainen, helposti valmistettava ja halpa ase. Tuotannon alkuvaiheessa Birmingham Small Arms Companyn valmistamat Stenit maksoivat 2,5 puntaa kappaleelta. Vertailun vuoksi yksi Bren-pikakivääri maksoi samaan aikaan noin 30 puntaa. Yhden Brenin hinnalla sai siis noin 12 Steniä.
Rakenteen yleisiä piirteitä
Aseen rakenteen yksinkertaisuus on suorastaan silmiinpistävä. Aseen runko on käytännössä teräsputki, johon on hitsattu kiinni osia. Tähtäimet ovat äärimmäisen yksinkertaiset: etujyvä on teräväkärkisen kolmion muotoinen. Takatähtäin on pelkkä yläosastaan pyöristetty teräslevy, jossa on reikä. Tähtäimiä voisi kuvailla suuntaa-antaviksi, mikä lienee riittänyt taistelukentällä. Etutähtäintä voi säätää sivusuunnassa, mutta Mk III:ssa edes tämä ei ole mahdollista: etutähtäin on kiinteä. Tähtäimet on kohdistettu 100 jaardin etäisyydelle, joka vastaa noin 90 metriä.
Sten on toiminperiaateeltaan on avoimelta lukolta ampuva massasulkuinen konepistooli. Lukossa on monien oman aikansa konepistoolien tapaan kiinteä iskupiikki. Lukko viritetään vetämällä se viritintapista taakse kunnes lukko ylittää virekynnyksen ja lukon pidätin nousee lukon alaosaan tehtyyn leikkaukseen, jolloin lukko jää taakse. Ase kannattaa virittää ennen lippaan kiinnittämistä. Jos ase viritetään lipas kiinni ja viritintapista päästetään irti ennen kuin lukko on tarpeeksi takana, lukko syöksyy eteen ja ase laukeaa. Tämä kannattaa pitää mielessä muitakin avoimelta lukolta ampuvia aseita käsiteltäessä.
Ase voidaan varmistaa ase viritettynä tai lukko edessä. Tämä tapahtuu työntämällä lukon viritintappia kohti lukkoa, jolloin viritintapin toinen pää työntyy runkoon tehdystä aukosta läpi ja estää lukkoa liikkumasta. Mahdollisuus lukon varmistamiseen liikkumattomaksi myös etuasennossa on tärkeää jos konepistoolia haluaa kantaa lipas kiinnitettynä, mutta lukko edessä. Ilman tätä mahdollisuutta esimerkiksi aseen putoaminen sopivassa kulmassa voi aiheuttaa lukon liikkumisen taakse (muttei kuitenkaan niin taakse, että lukko lukittuu taakse), lukko poimii patruunan lippaasta ja ase laukeaa. Näin syntyneiden vahingonlaukauksien tiedetään aiheuttaneen kuolemantapauksia. Viritettynä aseen voi varmistaa nostamalla lukon viritintapin rungon takaosaan tehtyyn leikkaukseen.
Vaihdin sijaitsee liipaisimen etupuolella ja on käytännössä rungon läpi porattu tappi. Tapin vastakkaisiin päihin on stanssattu kirjaimet R ja A. R eli repeat fire tarkoittaa kertatulta ja A eli automatic fire tarkoittaa sarjatulta. Tulimuoto voidaan valita painamalla tappia kohti runkoa joko A:n tai R:n puolelta.
Eri variaatiot
Sten ei ollut kerrasta valmis ase, vaan siitä valmistettiin useampaa selvästi eroavaa versiota. Näistä erikoisimpina mainittakoon äänenvaimentajalla varustetut konepistoolit, jotka oli tarkoitettu erikoisjoukkojen käyttöön. Näistä versioista esitellään tässä artikkelissa tärkeimmät kolme.
Sten Mk. l
Ensimmäisissä Steneissä oli puinen etutukki ja patruunapesän alla taitettava etukahva. Piiippu on suojattu koko pituudeltaan teräksisellä suojaputkella. Lisäksi aseet tunnistaa kartionmuotoisesta liekinsammuttaja-suujarrusta. Näitä aseita valmistettiin noin 100 000 kappaletta. Tässäkin aseessa oli vielä tarpeettomia hienouksia, jotka päätyivät leikkauslistalle.
Sten Mk. II
Seuraavassa Stenissä hienoudet olivat jo minimissään. Puuosat loistavat poissaolollaan, samoin etukahva ja liekinsammutin. Piipun suojavaippa ei enää suojaa koko piippua. Samalla konepistoolin pituus lyheni 895 mm 762 mm:iin ja paino laski 3,3 kiloon. Ainoa ”hienous” tässä aseessa oli sivusuunnassa siirrettävä etujyvä.
Piippu ei poikkeuksellisesti ole kiinteästi kiinni rungossa, vaan piippu voidaan irrottaa puhdistamista tai vaihtoa varten yksinkertaisesti irrottamalla kierteillä runkoon kiinnittyvä reijitetty suojavaippa. Lipaskuilun saattoi myös kääntää säilytysasentoon, siten että lipaskuilu osoitti aseen alapuolelle. Näin koneistoon ei päässyt lipaskuilun kautta likaa ja aseet oli mahdollista säilöä hieman käytännöllisemmin esimerkiksi asevarastossa. Myös perä irtoaa aseesta hetkessä painammalla rekyylijouseen yhdistyvä perän lukitustappi pohjaan ja liuttamalla perä alakautta irti tungosta. Aseen perää valmistettiin kahta eri mallia: teräksestä taivutettua ”luurankoperää” sekä putkimaista T-kirjaimen muotoista perää.
Ase tuli tunnetuksi vastarintamiesten aseena, sillä Stenejä pudotettiin miehitetyn Ranskan vastarintaliikkeelle. Perä ja lipas irrotettuna Sten oli verrattain helposti kätkettävissä esimerkiksi päällystakin alle, reppuun tai salkkuun. Piippu irrotettuna kätkeminen oli entistäkin helpompaa, mutta tällöin ase ei ollut välittömästi käyttövalmis. Huomautettakoon että Stenillä on hätätilanteessa mahdollista ampua myös ilman perää. Lyhyellä etäisyydellä vaistoammunta lonkalta ei välttämättä ole aivan tuulesta temmattu ajatus.
Tämä Stenin variaatio on kaikista yleisin ja kuuluisin. Sitä valmistettiin noin 2,5 miljoonaa kappaletta. Tarkka valmistusmäärä ei ole tiedossa, sillä konepistooleja valmistettiin useissa eri maissa useiden eri tehtaiden toimesta.
Mk. III
Brittiläinen muun muassa leluja valmistanut Lines Brothers osallistui toisessa maailmansodassa aluksi patruunoiden, aseen osien ja kranaatin sytytinten valmistukseen. Vuonna 1941 tehtaan omistaja Walter Lines ehdotti, että tehdas voisi ryhtyä aseiden osien lisäksi valmistamaan myös kokonaisia aseita. Tehtaalta ehdotettiin Brittiarmeijalle Stenin muuttamista vielä helpommin valmistettavaksi. Tämä muutos hyväksyttiin ja sen myötä yhden konepistoolin valmistukseen käytettävä työaika lyheni 5,5 tuntiin. Tätä Stenin mallia valmistettiin ainoastaan Lines Brothersin tehtaalla.
Tässä mallissa piippua peittävä teräksinen suojavaippa jatkui miltei piipun suulle saakka. Piippu ei myöskään enää ollut helposti vaihdettavissa, vaan piippu on kiinteästi kiinnitetty aseen runkoon. Samoin myös lipaskuilu on kiinteä, joten sitä ei voinut enää kääntää aseen alle kuljetusta varten. Aseen perää valmistettiin kahta eri mallia: teräksestä taivutettua ”luurankoperää” sekä putkimaista T-perää.
Uuden konepistoolimallin valmistus saatiin aloitettua keväällä 1942. Aseita tilattiin 500 000 kappaletta. Uusi tuotantomenetelmä ei kuitenkaan ollut täysin onnistunut, sillä uusissa konepistooleissa havaittiin enemmän vikoja kuin Mk. II konepistooleissa. Aseet päätettiin keskittää ensisijaisesesti kodinturvajoukkojen käyttöön. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, että aseet eivät olisi olleet myös rintamakäytössä.
Tuotannon päättyessä syksyllä 1943 Mk. III konepistooleja oli valmistunut 876 886 kappaletta. Tuolloin tuotanto päätettiin keskeyttää, koska ominaisuukiltaan luotettavamman Sten Mk. II:n tuotanto pystyi tyydyttämään brittiarmeijan konepistoolitarpeen. Tuotantomäärä on joka tapauksessa kertakaikkiaan hämmästyttävä. Etenkin kun otetaan huomioon, että aseet tuotettiin noin 1,5 vuoden aikana tehtaassa, jonka hittituotteita olivat ennen sotaa olleet lelut.
Käyttö Suomessa
Puolustusvoimien varikkoihin oli jäänyt sotien jäljiltä paljon epätarkoituksenmukaiseksi käynyttä sekalaista aseistusta. Erityisesti haluttiin päästä eroon Carcano (Terni) kivääreistä sekä ranskalaisista ja ruotsalaisista pikakivääreistä. Ostajaksi tarjoutui yhdysvaltalainen Interarmco-yhtiö. Yhtiö tarjosi vaihtokauppaa: Carcanot ja pikakiväärit voitaisiin vaihtaa Sten konepistooleihin. Puolustusvoimat tarttui tarjoukseen ja Interarmco laivasi aseet pois Suomesta.
Interarmco toi vuosien 1957-1958 välisenä aikana Suomeen 76 115 kappaletta Stenejä ja niihin lippaita 379 460 kappaletta. Stenit olivat malliltaan Mk. II ja Mk. III. Ei ole tiedossa miten aseiden lukumäärät jakautuivat malleittain. Muutamien kuvien perusteella Mk. III näyttäisi esiintyvän ainakin koulutuskäytössä jonkin verran useammin.
Aseiden tultua maahan, niiden kunto paljastui odotettua heikommaksi vastaanottotarkastuksessa Asevarikko 1:ssä. Aseissa esiintyi monenlaisia vikoja. Lipaskuiluissa ja rungoissa esiintyi repeämiä. Perät ja joskus jopa rungot saattoivat olla vääntyneitä. Stenit oli siis pakko huoltaa perusteellisesti. Aseet korjattiin, sinistettiin ja perään sekä piipun suojavaippaan lisättiin hihnalenkit. Tämän lisäksi aseiden patruunapesään tehtiin muutos. Eräiden tietojen mukaan tämä muutos oli patruunapesän muuttaminen suomalaiselle patruunalle sopivammaksi poraamalla patruunapesä hieman pidemmäksi.
Suomeen tulleet aseet tunnistaa hihnalenkkien lisäksi myös aseen runkoon tehdyistä reijistä. Nämä reijät porattiin Suomessa varikkohuollon yhteydessä, sinistysnesteen pois huuhtelemista varten.
Lopulta Stenit ehtivät olla aktiivisessa käytössä verrtattain lyhyen aikaa. Jo 1970-luvulla koulutuskäytössä olleiden Stenien määrää vähennettiin tuntuvasti. Lopulta aseet käytännössä siirrettiin kokonaan varastoihin.
Pronssiset lukot
Joissain Steneissä on havaittu pronssista valettuja lukkoja. Joskus näiden lukkojen on väitetty olleen Ranskan kommunistiselle vastarintaliikkeelle pudotettuihin aseisiin kuuluneita. Pronssisilla lukoilla oltaisiin muka haluttu heikentää lukkojen kestävyyttä, niin että lukolla voisi ampua vain noin tuhat laukausta. Näin kommunistit eivät olisi myöhemmin voineet käyttää näitä aseita vallankumoukselliseen sotaan Ranskan seuraavaa ja oletettavasti demokraattista hallitusta vastaan.
Kuten myyteissä yleensäkin, tässäkin väitteessä on puolet totta: Stenejä pudotettiin Ranskan vastarintaliikkeelle, mutta pronssiset lukot liittyivät valmistusteknisiin syihin. Pronssia voitiin valaa ja sitä oli terästä helpompi työstää. Pronssi on kuitenkin sitkeä metalli, eikä vahingoitu korroosiosta samalla tavalla kuin teräs.
Pronssisissa lukoissa merkinnät ovat varsin niukat. Nämä vähäiset merkinnät luultavasti kertovat lukon valmistajan sekä mahdollisesti erätunnuksen. Mielenkiintoista on, että lukkoja ei ole sarjanumeroitu (kuten ei tavallisesti teräslukkojakaan). Voidaan vain arvella, että ainakin osa lukoista saattoi olla alihankkijoidenkin työtä. Muutamien kirjoittajan näkemien lukkojen merkinnät eivät ole tunnettujen valmistajien tunnuksilla merkittyjä. Tämä seikka voi puhua alihankinnan puolesta.
Käytännön kokemuksia
Stenin lippailla on ollut huono maine niiden häiriöalttiuden takia. Syyksi tähän on esitetty niin lippaiden kuin aseiden epätasainen laatu sekä runsas alihankkijoiden käyttö. Alihankkijat eivät välttämättä pysyneet heille annetuissa toleransseissa eikä ilmeisesti laadunvalvonta tai hyväksymistarkastus ollut erityisen tarkkaa puuhaa.
Kirjoittajalla oli omat epäilyksensä ongelmien laajuudesta. Useinhan tapahtuu, että huhut, väärinymmärrykset tai tuulesta temmatut väitteet jäävät elämään ”perimätietona” ja vain vahvistuvat vuosikymmenten kuluessa. Usein myyttejä toistelevat useimmin ihmiset, jotka eivät ole koko asetta kädessään pitäneet, ampumisesta puhumattakaan.
Tätä kirjoittaessa kirjoittajalla on edessään kaksi Stenin lipasta eri valmistajilta. Lippaat eivät ole edes ulkoisesti täysin samanlaisia, mutta kummassakin on SA-leima. Toisen on sattumalta sama tehdas kuin koeammunnassa käytetyn Stenin. Lopputulos: saman valmistajan lipas aiheuttaa jatkuvia häiriöitä, toisen valmistajan lippaalla ase toimii (lähes) moitteetta. Lippaan sopivuudella näyttää olevan aivan keskeinen vaikutus aseen toimivuuteen.
Kirjoittajaa vartoiteltiin myös lippaan täyttämisen vaikeudesta ilman lippaanlataajaa. Näihinkin varoituksiin suhtauduin hieman yliolkaisesti. Kyllähän tosimies™ yhdet lippaat käsin täyttää. Lippaan lataaminen oli kuin olikin yhtä tuskaa. Lippaat kannattaa ladata mahdollisuuksien mukaan jo kotona: ampumaradalla pikku pakkasessa touhu on vieläkin ikävämpää. Syykin on selvä: patruunat ovat lippaassa kahdessa rivissä, mutta lipas syöttää ne aseeseen yhdessä rivissä. Erittäin jäykkä lippaanjousi pitää huolen siitä, että lipasta on ilman asianmukaista työkalua lähes mahdotonta saada täyteen. Lippaan lataaminen oli kaikessa rauhassakin täyttä työtä: 25 patruunan lipastaminen onnistui juuri ja juuri pää hiessä ähisten. Toisen valmistajan lippaan täyttäminen 20 patruuunalla tuntui olevan aivan ylivoimainen urakka. Lippaat eivät ole tässäkään suhteessa tasalaatuisia. Mainittakoon että molemmat lippaat oli purettu ja puhdistettu huolella ennen niiden täyttämistä ja ammuntaa.
Parhaassa tapauksessa luotettavasti toimivan lippaan löytämiseksi on hyvä hankkia useampi lipas, joiden toimivuuden omassa aseessa voi tarkastaa koeampumalla. Kuten todettu, aseen valmistajan tuottaman lippaan käyttäminen ei takaa toimivuutta.
Toinen yllätys tapahtui kokeiltaessa kertatuliominaisuutta. Vaihtimen asettaminen kertatulelle ei suinkaan saanut asetta ampumaan yksittäislaukauksia, vaan aiheutti hillittömän tulen. Tämä toistui kaksi eri kertaa. Ampujan ei auttanut kuin pitää piippu kohti maalialuetta ja odottaa patruunoiden loppumista. Tarkkaa syytä ongelmalle ei löytynyt, mutta on mahdollista että on kyse pronssisen lukon kuluneisuudesta. Sarjatulella ongelmaa ei esiintynyt.
Stenin tähtäimet ovat lähinnä suuntaa antavat, vaikka tähätin periaatteessa onkin diopteritähtäin. Tähtäimet ovat koeammutussa Mk. III mallissa täysin kiinteät, mikä voikin olla perusteltua, sillä konepistoolia ei ole tarkoitettu ”kympintappajaksi”. Nopeaan ammuntaan lyhyeltä etäisyydeltä väittäisin tähtäimien olevan ihan ok.
Aseen perästä voi olla montaa mieltä, mutta putkiperäisellä Stenillä ammuttaessa laukaisukäden paikka ei ole erikoisen mukava, vaan ampuja saa asetella sormensa miten parhaiten taitaa puolimilliä paksusta teräslevystä tehdyn ”kädensijan” ympärille. Luontevaa ja mukavaa otetta on turha etsiä: aina jostain tuntuu löytyvän jokin terävä kulma. Asiaa ei paranna perän notkuminen sivu- ja pystysuunnassa.
Lähteet
Palokangas Markku: Sotilaskäsiaseet Suomessa 1918-1988 osa III, Ulkomaiset aseet. Suomen asehistoriallisen seuran julkaisuja n:o1, Vammala 1991
Ase-lehti 6/93: Sten-konepistooli
Ase-lehti 2/2011: Machine carabine N.O.T 40/1
Ferguson Jonathan: From toys to Sten, Royal Armories, (https://royalarmouries.org/stories/second-world-war/from-toys-to-sten/)
Suomalainen asekeräily 
Jätä kommentti